Tuntikuvaukset - kurssikuvaukset - yksityistunnit
Tutustumistunti 60 min/krt. Vain Avajaisviikolla 26.9.-30.9.
Tutustumistunneilla aloitamme Alkeis 1-liikkeillä: peruspyörähdyksillä, istumisilla ja seisomisilla.
Tutustumistunti on hyvä aloitus niille, jotka eivät ole aiemmin käyneet sirkustolppa tai tankotanssitunneilla.
Tutustumistunneilla emme tee yhdistelmiä tai pää alaspäin liikkeitä.
Tutustumistunneille otamme 2 oppilasta/tanko tai tolppa.
Yksittäisille tunneille voit tulla milloin vain. Tunnit löytyvät tuntivarausjärjestelmästä.
Yksittäiset tunnit
Kaikkiin tunteihin kuuluvat alkulämmittely, tekniikkaosuus ja loppuvenyttelyt. Salin ovi avataan 15 min ennen tunnin alkua ja suljetaan tunnin alkaessa. Tunneille ei voi osallistua enää oven sulkemisen jälkeen, myöhästyneet merkitään peruuttamattomaksi tunniksi. Tuntivarausjärjestelmän kautta tehty varaus lukkiutuu
12 h ennen tuntia jonka jälkeen peruminen onnistuu vain lääkärintodistuksella. Lääkärintodistus toimitettava 3 vrk varatusta tunnista. Peruuttamattomista tunneista perimme tunnin hinnan laskulla + laskutuslisän 2 e. Emme merkitse peruuttamattomia tunteja kortteihin.
Tunnit järjestetään, kun osallistujia on vähintään 3. Jos joudumme peruuttamaan tunnin, ilmoitamme jokaiselle oppilaalle puhelimitse viimeistään 2 h ennen tuntia.
Alkeis 1, 75 min/krtAlkeistunneilla opettelemme perustekniikkaa, kuten tangolla kävelyjä, pyörähdyksiä, kiipeilyä, pitoja sekä lukkoja tangolla. Alkeis 1-tunnit sopivat sekä aloittelijoille, että starttikurssin käyneille. |
Alkeis 2, 75 min/krtAlkeis 2-tunneilla jatkamme haastavammilla alkeisliikkeillä. Näillä tunneilla teemme uusia pyörähdyksiä, yhdistelmiä sekä harjoittelemme helpoimpia pää alaspäin liikkeitä. |
Jatko 1, 75 min/krtJatkotason tunneille voi jatkaa, kun invertointi ja alkeisliikket alkavat sujua. Jatko 1-tunneilla opettelemme invertistä perusjatkoliikkeitä (kaksonen, skorpioni, perhonen). Jatko 1-tunneilla emme käy pitkiä sarjoja läpi. |
Jatko 2, 75 min/krtJatkamme näillä tunneilla jatkoliikkeiden ja siirtymien opettelua. Etsimme liikkeille oikeat lukot ja pääsemme harjoittelemaan kiipeämistä tangolla pää alaspäin. Tunnit ovat fyysisesti rankempia kuin aiemmat tasot, joten otahan tämän huomioon varatessasi tunteja. |
Jatko 3, 75 min/krtJatko 1 ja jatko 2-liikkeiden ollessa varmoja, siirrymme tekemään uusia sarjoja ja parantamaan invert ja olkanousutekniikkaa. Siistimme tankosarjat sujuvaksi kokonaisuudeksi. Jatko 3-tunnit ovat fyysisesti rankkoja, joten otathan tämän huomioon varatessasi tunteja. |
Tolppa, avoin tasoaikuiset 75 min/krt |
Syvävenyttely, 75 min/krt
Syvävenyttely on rauhallista mutta tehokasta lihashuoltoa, jossa venytyksissä ollaan pitkään ilman välirentoutuksia. Harjoitus lisää ennen kaikkea selän ja nivelten liikkuvuutta, parantaa ryhtiä ja
rentouttaa. Tuo mukaasi jumppamatto (maton saa vuokrattua myös ohjaajalta 2€ hintaan), juomapullo ja
lämmintä vaatetta loppurentoutukseen. Vältä ison aterian syömistä muutamaa tuntia ennen harjoitusta.
Opettajana Clare Gates-Sjöblom, Prana Yoga.
Kurssit
Syksyn kurssit alkavat 24.10. ja jatkuvat 22.12.2011 asti.
Kurssikerrat ovat viikottain samaan aikaan ja yksi kerta kestää 75 min. (Poikkeuksina Starttikurssi 60 min/krt ja Lasten tolppakurssi 45 min/krt).
Ilmoittautumiset kursseille 24.9. alkaen
Starttikurssi 3 krt, 60 min/krtStarttikurssi on helppo tapa aloittaa tankotanssiharrastus. Starttikurssilla tutustumme tankoon ja opettelemme alkeisliikkeitä, kuten peruspyörähdyksiä, istumisia ja seisomisia. Syksyn 2011 Starttikurssit alkavat 3.10., 28.10., 17.11. ja 5.12. |
Alkeiskurssi, 75 min/krtAlkeiskurssilla käymme järjestyksessä läpi alkeis 1 ja alkeis 2 liikkeitä sekä liikeyhdistelmiä. Kurssille voit ilmoittautua ilman aiempaa tankotanssiharrastusta, mutta suositeltavaa olisi käydä ainakin yhdellä alkeistunnilla tai starttikurssilla ennen kurssille osallistumista. |
Jatko 1-kurssi, 75 min/krtJatko 1-kurssilla jatkamme alkeisliikkeistä uusiin liikkeisiin ja sarjoihin. Kurssilla tulevat tutuiksi ivertoinnin kautta tehtävät pää alaspäin tehtävät perusliikkeet. Jatko 1 kurssille voi ilmoittautua, kun sekä invert, että käännetty seisonta ovat tuttuja. |
Jatko 2-kurssi, 75 min/krtJatko 2-kurssilla käymme läpi jatko 2 ja jatko 3 liikkeitä sekä yhdistelmiä. Kurssi on tarkoitettu oppilaille jotka haluavat lisää haastetta, voimatreeniä ja uusia yhdistelmiä kokeiltavaksi. Kurssille voi ilmoittautua kun liikkeet: kaksonen, skorpioni ja perhonen ovat varmoja. |
Tolppakurssi, avoin tasoaikuiset 75 min/krt |
Koreografiakurssi, avoin tasoKoreografiakurssi, avoin taso |
Yksityistunnit
Polttarit, Basic 60 min
Basic-tunnilla käymme läpi tunnin aikana tankotekniikkaa ja perusliikkeitä. Basic-polttarit sopivat porukalle, joka haluaa liikunnallista ohjelmaa polttaripäiväänsä.
Polttarit, Dance 75 min
Dance-tunnilla opettelemme rennossa hengessä alkeisliikkeitä ja teemme liikkeistä sarjan tunnin lopuksi.
Yksityisopetus morsiamelle/sulhaselle
Polttarit, Chinese Pole 75 min
Chinese Pole-tunnilla käymme läpi tolppatekniikkaa.
Yksityistunti 60 min/75 min. Työ-, synttäri-, kaveriporukat
Voit varata yksityistunnin omalle porukallesi. Tunti räätälöidään toiveiden mukaan.
Lauantain ajat varattavissa klo 9:00, 10:30, 12:00, 13:30, 15:00, klo 16:30, 18:00 ja 19:30.
Ma-pe tuntien ajat sopimuksen mukaan.
Varausehdot yksityistunneille:
- Varaukset ovat aina sitovia kun varauksenne on varmistettu sähköpostilla. Alustavia varauksia emme voi ottaa sekaannusten välttämiseksi.
- Varauksen voi peruuttaa 5 päivää ennen varsinaista tuntia, tällöin emme peri perutuusmaksua.
- 2-4 vuorokauden sisällä peruutetuista varauksista perimme 30€
- Edellisen tai saman päivän aikana peruutetuista tunneista perimme koko hinnan.
- Esittämällä lääkärintodistuksen on mahdollista peruuttaa tunti ilman peruutusmaksua.
Huomioitavaa!
Tunneille emme ota humaltuneita henkilöitä. Katsottehan ohjeet ennen tunnille tuloa kohdasta Ohjeet