Info

Esiintymisryhmä Pole'set on v.2009 lähes vahingossa perustettu poikkitaiteellinen jyväskyläläinen tankotanssiryhmä. Virallisen nimensä ryhmä sai keväällä 2010. Ryhmään kuuluvat oleellisesti 2 kantapääjohtajaa: Jorma & Thiina. Pole´setin harrastuksenaan pitävät tytöt ovat esiintyneet jo monenmoisisssa paikoissa yhdessä, erikseen, vierailevien esiintyjien ja bändien kanssa.
Meitä voikin pyydellä mukaan projekteihin ja yhteyttä saa ottaa, ehkäpä saatamme jopa vastata.

Ohjelmisto

Vakituiseen ohjelmistoon kuuluvat Russian Pole Show ja Punahilkka. Näitä olemme veivailleet enempi. Sitten kun päästiin virallisuudesta niin ohjelmistoon voi kuulua mitä vain, miten päin vain ja mitä oikeastaan keksimme.

Russian Pole Show

Tässä spektaakkelimaisessa valtataistelussa on kaksi esiintyjää. Esityksen pituus n.15 minuuttia.

Punahilkka

Punahilkka kohtaa metsässä erikoisen suden. Seuraako metsästäjä vierestä, vai saako susi ansionsa mukaan? Esityksen pituus 15 minuuttia.